Se alko tänä. Puluje vahtamine. Kävi ulkon ja siäl ol yks iso, lihav pulu valotolpa nokas kujertamas. Kui se oliki nii lihav talve jälkke, mää ihmetteli.

Ne pulun perkule yrittävä ain pesimä meijä pihakeinu viäre. Viime vuan me saatti ne häädetty, mut tänä vuan taita ol taas uus taistelu edes. Siäl se pulu istus nii tyytyväisen sen valotolpa nokas ja varma kujers morsmaikulles, et ny on taas hyvä pesäpuu löydet. Mun täyty vissi men iha ite sin sin puu viäre linnunpelättimeks seisoma. Mä en yhtä tykkä semmosist ruikkivist puluist. Ne ku pasko pääl, jos siit ohitte meina men. Mää luule, et meil tule viäl sen pulun kans isomppiki erimiälisyyksi niitte vuakralaisaikomuksist.

Antakka nyy hyvi vinkei puluje karkottamiseks, ettei tarttis kesäl suajat kaffekuppi ja oma päätäs pulun paskalt. Vinkiks mää kaipaisisi jottai muuta ko sitä, et pist aurinkhat päähäs. Mää ajatteli nimittäs iha vaik kutto tai nyplätäkki siin pihal. Ei siin sillo mikkä liärihatu aut. Täytty ol vähä reilumppi keinoi.